Iitinseutu

Kauppakatu 6
47400 Kausala

puh. (05) 3260 355
puh. 0400 857 577

Sitoutumaton paikallislehti - perustettu 1954 - julkaisija Iitin Lehti Oy

T E R V E T U L O A !

Iitinseutu on vuonna 1954 perustettu paikallislehti, joka ilmestyy kahdesti viikossa maanantaisin ja torstaisin. Iitinseutu on sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen.

Iitinseutu kertoo elämästä Iitissä ja lähialueilla. Iitti on noin 6700 asukkaan vireä kunta kahden suuren kaupunkialueen, Lahden ja Kouvolan, välissä. Iitti on kuulunut Päijät-Hämeen maakuntaan 1.1.2021 lähtien. Iitinseutu seuraa tapahtumia myös Jaalassa, joka kuuluu Kouvolan kaupunkiin ja Kymenlaakson maakuntaan. Meille on luontevaa tähyillä uteliaasti eri suuntiin hallinnollisia rajoja liikaa miettimättä.

Iitin oma paikallislehti perustettiin aikoinaan palvelemaan paikallista liike-elämää ja toimimaan kuntalaisten yhteishengen lujittajana. Lehti on edelleen Iitin ja iittiläisyyden vankkumaton puolestapuhuja. Lehden ydinsisältöä ovat paikallisuutiset. Seuraamme tiiviisti kunnan, yhdistysten, yritysten ja seurakunnan tapahtumia — kulttuuria ja urheilua unohtamatta.

Pyrimme jalkautumaan kylille mahdollisimman usein, ja paikallisten ihmisten kuulumisia kerromme esimerkiksi suositulla Aamukahvilla-palstalla.

Seurapalstamme pitää ajan tasalla pitäjän vilkkaasta yhdistystoiminnasta, ja paikallisten yrittäjien palvelut on koottu torstain lehdessä ilmestyvään palveluhakemistoon.

Seudun suurhankkeet, KymiRingin moottorirata Iitin Tillolassa sekä Kimolan kanava, tuovat nekin oman värinsä nyky-Iitinseutuun.

Iitinseutu on luettavissa näköislehtenä myös verkossa; paperilehden tilaajat saavat digilehden kaupan päälle, ja pelkän digitilauksen voi tehdä Lehtiluukussa. Näköislehden voi ostaa myös irtonumerona. Löydät meidät totta kai myös somesta: Facebookista ja Instagramista.

Tervetuloa Iitinseudun tilaajaksi tai ilmoittajaksi!

Iitinseutu verkossa

Lue Iitinseutu-lehti verkossa

Instagram

Iitinseutu Instagramissa

Iitinseutu Facebookissa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
6 days ago
Iitinseutu

Päijät-Sote: Koronarypäs ikääntyneiden palvelutalossa Lahdessa

Lahdessa Jalkarannan palvelutalossa on todettu koronavirustartunta 21 asukkaalla ja viidellä työntekijällä. Tartunnan alkuperää ei toistaiseksi ole saatu selvitettyä.

Jalkarannan palvelutalo on ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen yksikkö, jossa asuu 48 ihmistä. Henkilökuntaa on noin 30. Kaikki asukkaat ja työntekijät on nyt testattu koronaviruksen varalta. Lähes kaikilla asukkailla ja työntekijöillä on täysi rokotussuoja koronavirusta vastaan.

Päijät-Sote on ollut yhteydessä asukkaiden läheisiin ja kertonut heille tilanteesta. Taloon on asetettu vierailukielto.

Palvelutaloon siirretään sairastuneiden tilalle henkilöstöä yhtymän muista toiminnoista. Myös lääkäriresurssia vahvistetaan.

Päijät-Sote ei anna asukkaiden tai työntekijöiden terveydentilasta tai rokotussuojasta tarkempia tietoja yksityisyydensuojan säilyttämiseksi. Yksikön tilanteesta tiedotetaan seuraavan kerran keskiviikkona aamupäivällä.
... See MoreSee Less

7 days ago
Iitinseutu

Poliisi tutkii Nastolan hallipaloa törkeänä vahingontekona

Suuri teollisuushalli tuhoutui tulipalossa täysin Lahden Nastolassa illalla 29. syyskuuta. Hämeen poliisi on selvittänyt Turrantiellä sijaitsevan hallin palon syttymissyytä ja pyytää nyt lisähavaintoja palosta.

Poliisi on saanut rikospaikan tutkinnan suoritettua. Rikospaikkatutkintaa tehtiin 29.9.-14.10.2021 välisenä aikana, ja sen yhteydessä taltioitiin rikospaikkanäytteitä ja alueen valvontavideoita. Paikkatutkinnassa käytettiin apuna paloihin erikoistunutta poliisikoiraa.
Paikkatutkinnan perusteella tulipaloa on syytä epäillä tahallaan sytytetyksi. Palosta aiheutui mittavat omaisuusvahingot, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Nyt esitutkinnan painopiste siirtyy taktisen tutkinnan eli kuulustelujen ja puhuttamisten suuntaan. Alueen valvontavideoille on tallentunut henkilöitä, joiden henkilöllisyyttä poliisi selvittää. Valvontavideolle on tallentunut mm. mies, jolla on yllään musta Under Armour -lippalakki, mustat ulkoiluvaatteet ja siniset lenkkitossut. Mies selkeästi kiinnittää huomiota paloon. Poliisi pyytää miestä ilmoittautumaan.

Poliisi pyytää tapahtuma-aikaan alueella liikkuneita ja palon huomanneita henkilöitä ottamaan yhteyttä sähköpostilla vihjeet.hame@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimeen 0295 414 222.
... See MoreSee Less

2 weeks ago
Iitinseutu

Päijät-Sote: Laaja tietojärjestelmähäiriö aiheuttaa viivettä palveluihin

Päijät-Soten tietojärjestelmissä on havaittu häiriöitä, jotka aiheuttavat viivettä hoitoon ja palveluihin. Ongelmia on eniten potilastietojärjestelmä Lifecaressa, mutta toimintahäiriöitä on havaittu myös suun terveydenhuollon ja kotihoidon järjestelmissä sekä Päivystysapu-puhelinpalvelussa.

Häiriöiden vuoksi potilaiden ja asiakkaiden tietoja ei saada haettua eikä kirjattua järjestelmiin. Kaikkia sote-keskusten takaisinsoittoja ei tällä hetkellä pystytä hoitamaan normaalisti.

Sote-keskusten asiakkaita pyydetään siirtämään yhteydenottoaan kiireettömissä asioissa huomiseen tai ensi viikkoon. Erittäin kiireellisissä asioissa voi olla yhteydessä Päivystysavun numeroon 116 117.

Tällä hetkellä ei ole tiedossa potilasturvallisuutta vaarantaneita ongelmia.

Häiriöt ovat alkaneet noin kello 20.30 keskiviikkoiltana, mutta järjestelmien toiminta saatiin yön aikana jo kertaalleen vakautettua. Järjestelmissä ilmeni kuitenkin uusia ongelmia torstaiaamuna.

Vian juurisyytä ei ole vielä saatu selville, mutta asiaa tutkitaan koko ajan. Tällä hetkellä ei ole viitteitä, että ongelma johtuisi kyberhyökkäyksestä tai vastaavasta.
... See MoreSee Less

2 weeks ago
Iitinseutu

Iitin #vuodenyrittäjä ja #vuodennuoriyrittäjä saivat tänään palkintonsa Iitin yrittäjäjuhlassa. Onnittelut Manu Backman & Tuholaistorjunta Täystuho sekä Veera Leiramo! 💐 Lue molempien haastattelut torstaina ilmestyneestä Iitinseudun Yritysnumerosta. Tuholaistorjunta Täystuho Iitin Yrittäjät ... See MoreSee Less

Iitin #vuodenyrittäjä ja #vuodennuoriyrittäjä saivat tänään palkintonsa Iitin yrittäjäjuhlassa. Onnittelut Manu Backman & Tuholaistorjunta Täystuho sekä Veera Leiramo! 💐 Lue molempien haastattelut torstaina ilmestyneestä Iitinseudun Yritysnumerosta. Tuholaistorjunta Täystuho  Iitin YrittäjätImage attachmentImage attachment

Comment on Facebook

Onnea molemmille!

Onnittelut!

2 weeks ago
Iitinseutu

Huom.👇 ... See MoreSee Less

3 weeks ago
Iitinseutu

MotoGP™:n MM-osakilpailun ensi vuoden alustava kilpailukalenteri julkistettiin - KymiRingin kisa ajoittuu heinäkuulle

Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaan kuuluva Suomen MotoGP™-osakilpailu ajetaan Iitissä ensi kesänä 8.-10. heinäkuuta. Kaksipyöräisten kuninkuusluokan MotoGP™:n lisäksi uudella KymiRingin GP-radalla ajetaan luokat Moto2™ ja Moto3™. MM-sarjan järjestämisoikeudet omistava Dorna Sports julkisti alustavan kilpailukalenterin tänään. Varsinainen kilpailukalenteri vahvistetaan loppuvuodesta.

Yleisötapahtuman myynnistä ja tuotannosta vastaavalla Lahti Events Oy:llä on ensi kesän kisojen ennakkovalmistelut jo hyvässä vauhdissa. MotoGP-tapahtuman projektijohtaja Markku Vihtilä iloitsee tulevasta.

- Ensi kesää kohti mennään täysi draivi päällä. Kahden haasteellisen vuoden jälkeen päästään vihdoin tositoimiin, ja se tuntuu todella hienolle.

Myös KymiRing Oy:n toimitusjohtaja Riku Rönnholm on tyytyväinen MotoGP-osakilpailun ajankohdan vahvistumiseen.

- KymiRingin MotoGP-osakilpailu ajoittuu siihen viikonloppuun, johon sen toivoimmekin ajoittuvan, keskelle parasta kesäaikaa. Kilpailutapahtuman suunnittelu ja alustavat järjestelyt ovat jo olleet käynnissä, ja nyt kilpailun ajankohdan vahvistuttua päästään järjestelyissä toden teolla vauhtiin.

Liput KymiRingin MotoGP™-osakilpailuun tulevat myyntiin joulukuussa Lippu.fi:n kautta.

📷 motogp.com

#motogp #moto2 #moto3 #motogpfinland #lahtievents #visitlahti #visitkouvola #visitiitti
... See MoreSee Less

3 weeks ago
Iitinseutu

Huomenna ilmestyy Iitinseudun 20-sivuinen Yritysnumero! 🎉
Ei ihan vielä paljasteta Iitin Vuoden 2021 yrittäjää, mutta hänenkin haastattelunsa lehdestä löytyy. Mukana myös yli 60 paikallisen yrityksen ilmoitukset! 🎉
Lehtiluukussa jo aamuvarhaisella:
lehtiluukku.fi/lehdet/iitinseutu

t/iitinseutu

#iitinseutulehti
tinseutulehti #yritysnumero aikallislehti ti uodenyrittäjä ennuoriyrittäjä äjä ys llista
... See MoreSee Less

Huomenna ilmestyy Iitinseudun 20-sivuinen Yritysnumero! 🎉 
Ei ihan vielä paljasteta Iitin Vuoden 2021 yrittäjää, mutta hänenkin haastattelunsa lehdestä löytyy. Mukana myös yli 60 paikallisen yrityksen ilmoitukset! 🎉 
Lehtiluukussa jo aamuvarhaisella:
lehtiluukku.fi/lehdet/iitinseutu

#iitinseutulehti #yritysnumero #paikallislehti #digilehti #vuodenyrittäjä #vuodennuoriyrittäjä #yrittäjyys #tuepaikallista #iitinseutu #iitti
3 weeks ago
Iitinseutu

❗Koko Päijät-Soten alue on epidemian leviämisvaiheessa

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen koronayhteistyöryhmä arvioi tänään pidetyssä kokouksessa koko Päijät-Soten alueen siirtyneen epidemian leviämisvaiheeseen.

Koronatilanne yhtymän alueella on viimeisen viikon aikana huonontunut merkittävästi. Sairaala- ja tehohoidon tarve on noussut voimakkaasti. Koronatartuntojen määrä alueella on nyt korkein koko koronaepidemian aikana.

Otetuista koronanäytteistä lähes 10 prosenttia on positiivisia, mikä on korkein lukema koko epidemian aikana. Koronaepidemia painottuu edelleen Lahteen, mutta on heikentynyt nopeasti myös muissa kunnissa. Nopea tapausmäärien kasvu on johtanut jäljityksen ylikuormittumiseen.

Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve lähestyy epidemia-ajan korkeimpia lukuja. Yhteistyöryhmä arvioi, että terveydenhuollon kapasiteetti ei vielä ole välittömässä vaarassa ylittyä, mutta tilanne on muuttunut huolestuttavaksi.

Epidemiatilanteen vakavuus huomioiden alueella ei vielä katsota olevan mahdollisuuksia ottaa käyttöön THL:n kansallisia vapaampia suosituksia. Mikäli koronatilanne kääntyy parempaan, voidaan kasvomaskisuosituksia keventää. Etätyösuositus on voimassa.
... See MoreSee Less

Comment on Facebook

Pitäiskö jo alkaa jakaa rokotuksia Iitissäkin?

Hmm...kumma homma...🤦‍♂️

3 weeks ago
Iitinseutu

Iitin lukion #vanhojentanssit tanssittiin tänään Ravilinnan liikuntahallissa.👗🧥 Wanhat olivat kutsuneet paikalle oman lähipiirinsä, minkä lisäksi tapahtuma striimattiin verkkoon:
vimeo.com/618166946/a013c982a9
... See MoreSee Less

Comment on Facebook

Ihania nuoria

Näytä lisää